Chiang Maista ulos ja Samoeng loopin kautta kohti Wat Chania.
Näin ajetaan ryhmässä.
Eli vetoketju muodossa.
Kaikenlaisia elukoita oli matkan varrella. Eniten lehmiä.
Vesipuhveleita näkyi. Lasse meinas saada jonkun punaisen linnun kypärän sisään. Sitten oli vissiin joku ankka pariskuntakin yhden tauon kohdalla.
Nyt mentiin selvästi eilistä korkeammalla ja sen tunsi. Yllättävän viileää mutta kyllähän T-paidalla tarkenee. Pilvessä, siis niissä taivaalla olevissa, ajeltiin useita kymmeniä kilometrejä.
Oli 2008 reissun aikana ajettu tie saanut paljon asfalttia. Meinas usko loppua ettei hiekkatietä / kuratietä löydykkään. Tulihan sitä sitten noin 40km ennen Wat Chania.
Meinas välillä olla vähän syvempääkin uraa.
Tuo 40 km oli sitten erittäin mukava pätkä.
Tuli vähän videotakin kuvattua.
Aarne on myös melkoinen kuski. Perässä en pysy ainakaan asfaltilla. Syytän massan lakia. Kikkailijan vikaakin ukossa on.
Olihan se sitten näytettävä itsekkin ettei ihan amatööri ole. Eikun metsään ja melkosen jyrkkä mäki ylös. Vauhti meinas loppua kesken ja Aarne kääntykin ympäri ja otti uuden vauhdin. Mä jäin venttaa ylös.
Aarne meinas tulla silmille niin jäi kuvaamatta ylhäältä tuo nousu. Onneksi Markus kuvas alhaalta päin.
Kostoksi Aarne vetäs vielä ns. paskaringin puolikkaan mun ympäri
Sen verran kuraa oli liikenteessä ettei ihan puhtaaksi kawan perä jäänyt.
Aika vähän mitään erikoisia vaaranpaikkoja tänään. Yhdestä nappasin kuvan.
Perinteinen tien sortuma mutta oli aika ilkeässä kohdassa.
Raidereitakin janottaa ja mitä siitä sitten seuraa. Ylimääräiset nesteet on pakko tyhjentää välillä. Markus näyttää mallia kuinka homma suoritetaan.
4 tuntia ihmetellyt materiaalia kun muut on käynyt hierottavana jne. Tonne silti pitäis vielä vissiin jaksaa lähteä.
Näihin kuviin ja tunnelmiin.
