keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

2011 eka päivä

Viisi ukkoa ja 170,7km. Hieno päivä vaikka vettä ropisikin.


Aikasin ylös, aamiaiselle ja sitten vuokraamaan pyöriä. 600bahtia päivä ja 5000 deposittiä. 




Pyörien tarkastus ja vuokraus vei sen verran aikaa että Nikkekin kerkesi saapua tupla äksällään paikalle.


Perinteisesti tankit tyhjinä joten bensiksen kautta reissuun. 17km myöhemmin Markus melkein nurin. Syy tyhjentyneen takakumin. Onneksi muutaman sadan metrin päässä oli korjaamo ja paikkaus ei kovin paljon aikaa vienyt. Epäiltiin jopa että Lasse oli suunnitellut etukäteen tämän kokemuksen. Paikkaus makso kaikki 50bahtia.


Seuraava etappi olikin sitten Opkhan National Park.






Ihan komia paikka hyvinkin lähellä Chiang Maita. Uimaankin pääsee mutta vettä ja varsinkin virtausta oli sen verran että tällä kertaa jäi väliin.


Päivän reitti seikkaili pitkin Samoeng looppia ja sen sivuteitä. Sen verran huono maavara tuossa tupla äksässä ettei ihan pahimpiin traileihin lähetty ajamaan vaan päätettiin ajaa kimpassa koko päivä.


Jossain kohti rupes tulemaan vettä kunnolla, asia mikä oli tiedossa kun en sadeasua ottanut mukaan, ja ukot rupes pukemaan sadevehkeitä päälle. 


Herätti yleistä iloisuutta tuo Lassen sadeasu.








Ihan komeita maisemia ja pieniä, sateella myöskin, erittäin liukkaita teitä.


Vesiputouskin osui jossain kohti reitin varrelle.




Vapaita norsujakin näkyi. Kuinka monta norsua kuvassa?




Sen verran korkealla käytiin välillä että pilvet jäi alapuolelle. GPS:n mukaan korkein kohta tänään oli 1120m.




Kunnon rankkasateen aikana stopattiin syömään.




Vessa kyltti ravintolassa




Viisi ukkoa, viisi limpparia, paljon riisiä ja kolme kanaa. Lasku 440bahtia




Takaisin Chiang Maihin. Sen verran iso kaupunki että ruuhkan poikasta on havaittavissa.




Nikke opasti meitit ostamaan ketjuöljyä. Erittäin mieluisa ihminen sattui olemaan hakemassa omaa prätkäänsä huollosta. David Unkovich, kaikkien Thaimaassa ajavien elävä esikuva. http://www.gt-rider.com






Järjettömän määrän kilsoja on Afrika Twin nähnyt.




David sanoi että tuohon kuuluu vielä kakkonen eteen! Liki 300000km! On se ukko.


Ei niin huonojen teidän pyörä selvisi hienosti kuskinsa kanssa reissusta. Nikelle kiitoksia seurasta. 


Tuplaäksä hivenen likainen.




 Suihkuun ja sitten rapsoja kirjottelemaan. Nyt foorumin Harrilla perinteisesti iltaa viettämässä. 


Lasagnea




Lihapiirakkaa




Erittäin hyvää pöperöä ja seuraa. Kiitokset jälleen kerran Harrille. Perinne pysyi yllä. Käykää kurkkaamassa Harrin sivuja http://www.anns-bakery.com/


Tää kirjottaminen ottaa sen verran aikaa että juotavaa pitää olla




On se iho vaalea kun pilvisenä ja sateisena päivänäkin saa itsensä rasvasta huolimatta punaiseksi.


Huomenna startti vissiin ennen kuutta...